Elämäni ensimmäinen potkukelkkavaellus onnistu mainiosti! Aurinko jakso paistaa koko reissun ajan ja se näkyy naamasta :) Koirat Humppa ja Saima nautti täysin rinnoin, eikä leikkimistä hiljentäny yhtään Humpan selässä olleet reput. Vetoapua emme koirilta saaneet, mutta eipä sitä kyllä pyydettykään.

Reissu oli raskas, välillä meinas kunto ja usko loppua, kun ei luistoa ollu ees alamäkeen!! Mutta sitten kun luisto parani ja pääsi oikeasti potkuttelemaan, matka eteni mukavasti, mutta ei se sillonkaan mitenkään mahottoman kevyttä ollu, ei voi verrata mitenkään auratun tien luistoon. Merkatulta reitiltä Kilpisjärveltä Haltille ei voinu poistua, hankikantoa oli vain paikoin, mutta eipä tuo yhtään haitannu vaikka mentiin ees taas sama reitti.

Haltin vallotus tuli tehtyä jo kolmantena päivänä täysin tuulettomassa säässä, sinitaivaan kirkkaudessa ja samana iltana täyden kuun loisteessa potkuttelimme jo takasinpäin Meekolle yöksi. Tuo ilta muistetaan varmaan yhtenä parhaista vaelluskokemuksista kautta aikain. Iltapakkasen kovettama kelkkaura, täyden kuun nousu, evästauko Vuomakan maisemissa ja hämärtyvä ilta, kun kevyt pilviverho tuli kuun eteen ja loppumatkasta ei nähny seuraavaa reittimerkkiä, piti mennä vaan koiriin luottaen. Ja huippukokemus oli myös umpihangessa lasku Haltilta alas. Vauhti oli välillä aika hurjaa ja taakse vilkastessa rupes naurattaa täyttä laukkaa perässä tulevan Humpan humppaavat korvat:) Ja tuskin myö ihan heti unohetaan ekan päivän sopivassa myötätuulessa tehtyä erätoveripotkukelkka purjehdustakaan.

Yks luppopäiväkin pijettiin ja lumikenkäiltiin Saivaaran maisemissa. Illaksi suunniteltu matkan jatkaminen vaihtu toiseksi yöksi Meekolla hirvittävän tuulen ja kämpälle saapuneiden tuttujen takia. Seuraavana aamunakin tuuli oli vielä melko kovaa ja sivuvastasta, mutta kun oli pakko lähteä, niin menihän sekin ja loppujen lopuksi melkein puolet päivämatkasta mentiinkin sitten täysin tuulettomassa säässä.

Uskomatonta oli se, miten pienikin luiston paraneminen ja potkuttelemaan pääsy nopeutti matkan tekoa, verrattuna siihen miten hidasta eteneminen oli kun ei luistanu ja sai kaikin voimin puskea kuormaa eteenpäin. Viimesenä päivänä yritimme tulla tosi hitaasti kohti Kilpisjärveä, nautiskelimme kelistä ja maisemista ja tuntui ettei millään haluais vielä lopettaa reissua. Silti saimme 12 kilometriin menemään aikaa vain reilut pari tuntia.

Ylipäänsä matka noissa maisemissa eteni talvikelissä todella paljon nopeammin (vaikka luistoa ei ollu), kuin kesällä kivikossa keikkuminen rinkka selässä. Mutta kyllä Haltin vallottaminen Pitsuksen kämpältä oli sulan maan aikaan paljon nopeampi ja helpompi, kuin täysin luistamattomassa kelissä ja välissä potkurin kyntäessä tosi syvällä lumessa, vaikka painona oli vain päiväreppu.

Eikä myö muuten kuoltu nälkäänkään, vaikka Sirpa-kokki ei ollukaan mukana. Esmerkiks yhen päivän ylijääny kanarisotto säästettiin seuraavan päivän lounaalle lettujen täytteeks ja ai että oli hyvää, kun höystettiin sitä vielä oivariinilla ja tuorejuustolla!

Syksyn ruskavaellus ollaan mietitty Sirpan ja Piken kanssa tehtäväksi Pöyrisjärven maisemiin   syyskuun alkupuolella ja ens talvena on pakko päästä tuntureille reissuun, aika näyttää millä välineillä sit liikenteeseen lähetään, potkurilla, suksilla vai kenties jollain ihan muulla..