Talven tultua tänne pohjoseen ja flunssan yrittäessä uutta hyökkäystä, on vihdoin aika muistella reilun kuukauden takasta Koilliskairan vaellusta. Kirstin blogista  http://suakkuna.vuodatus.net/blog/2155457/saariselan-satumaa/ reissusta löytyy myös tarinaa ja hienoja kuvia. Mie en taaskaan kameraa mukana kantanu, kun noita parempia kuvaajia oli matkassa.

Matkaan lähettiin tutusta paikasta Aittajärveltä, johon saavuimme maanantai iltana 7.9. Vaikka itellä matkaa ei Kiilopäälle, jonne jätin autoni, ollu kuin reilu 300 km, meni matkaan melkein koko päivä, kun ajelimme Taimin kanssa Pokan ja Inarin kautta pysähdellen matkalla kaikissa mielenkiintosissa paikoissa. Kiilopäällä Kirsti huomas vaelluskenkien pohjallisten jääneen kotiin, mutta onneks Kirsti sai ostettua hyvät villaset pohjalliset matkaan. Sirpakin onneksi osti samanlaiset, sillä Sirpan toinen pohjallinen oli myöskin jääny matkasta. Aaro, Kirsti, Sirpa ja Pipari nukkuvat Aittajärven rannassa laavulla ja mie Taimin kanssa teltassa. Aamusella siirryimme muutaman sata metriä Suomujoen ylityspaikalle. Taimin pidin ylityksessä hihnassa, ettei se lähtis virran mukaan. Ja Kirstilläkin oli Pipari kiinni siihen asti kunnes Kirsti kaatu rantaveteen. Sirpan kanssa autoimme Kirstiä ja pelastimme kameran kastumiselta. Ylityksemme ajan Pipari juoksi lähtörannalla haukken, mutta kun kovasti sitä houkuttelimme, se viisaasti lähti hieman ylävirran puolelta ylitykseen ja kun virta hieman vei, niin Pipari oli sopivasti jo joen keskellä matalammassa kohti ja pääsi hyvin joen yli. 

Sääennuste reissullemme oli aika surkea, sadetta moneksi päiväksi. Kun ensimmäisenä aamuna keli näytti kirkkaalta teimme lopullisen päätöksen alkuperäseen reittisuunnitelman muuttamisesta ja lähettiin menemään polkua pitkin kohti Maantiekurun nuotiopaikkaa. Sieltä tauon jälkeen suuntasimme suoraan ylös kohti Kuotmuttipäätä. Aurinko helli nousuamme ja tutut maisemat alkovat avautua joka puolella ylöspäästyämme. Jatkoimme kohti Kaarnepäätä välillä taukoja pidellen ja vasta just ennen Kaarnepään huippua alko sadepilvi lähestyä ja kasteli meitä hiukan. Alaspäin kohti Sarviojan kämppää saimme laskeutua taas selkeässä säässä. Teltta pystyyn, uimaan, kamat kuivumaan, ruokaa suuhun ja sit vaan nukkumaan. Aina kun Sirpa ja Aaro nukkuvat varaustuvassa, myö saatiin Kirstin kaa nukkua teltassa tupla makuualustoilla ja se oli kyllä aika mukavaa.

Keskiviikko aamu oli aika ankea: aivan harmaata, vettä sato ja tuuli aivan hirmusesti. Pakattiin pariin päiväreppuun eväät ja lähettiin taistelemaan tuulta ja sadetta vastaan kohti Paratiisikurua. Kirsti sano jossain matkalla, et hänellä ois yks ystävävä Nellimissä, sinne vois mennä ja retkeiltä sieltä käsin. Ajatus tuntu jonkun aikaa tosi houkuttelevalta, kun vastatuuli yritti koko ajan hijastaa matkantekoa ja lasit oli niin pisaroiden peitossa, ettei eteensä nähny juuri mitään. Päästiin kuitenkin Paratiisikuruun ja syötiin siellä eväät. Takas tullessa mie kävelin Taimin kaa joen rantaa tutkaillen mistä voitas seuraavana päivänä mennä yli ja jatkaa kohti Muorravaarakkaa. Tulikin sit käveltyä Sarviojalle asti ja kateltua senkin vartta kohti itää. Kämpälle saavuimme kaikki suunnilleen samaan aikaan, mutta varaustuvan puolella oottikin aikamoinen keisari, joka oli sitä mieltä ettei myö telttailijat saaha ees syödä tuvassa. Niinpä Sirpa teki ruuan sisällä ja söimme sen nuotion loimussa. Ilta istuttiin nuotiolla, paisteltiin tikkupullaa ja rupateltiin.

Aamupuuro meni suuhun myöskin pihalla tuulen tuivertaessa, mutta sadepilviä ei juuri näkyny. Kämpältä lähti kotimatkalle pariskunta Savosta, jotka mietti missähän kamera on? Vähän heijän lähettyä, Sirpa tuli ulos ja kysy, et kenenkähän tää kamera on? Otettiin se sit talteen ja Sirpa soitti siitä seuraavana päivänä kenttien ilmestyttyä puhelimeen Tankavaaraan ja kerto kenen se vois olla, jos sitä kysyttäs. Auringon paistaessa alkumatka taaperrettiin vastatuuleen ja edellispäivän tutkailun perusteella lähettiin nousemaan kohti Ukselmapäätä pientä kurua pitkin, joka on Paratiisikurin pohjospuolella. Tuuli tuli sivusta ja oli välillä aikamoinen, mutta sinnikkäästi noustiin ylöspäin. Kirsti sai Paratiisikurusta kuvia vaan menemällä rinteessä olleen ainoan kiven taakse, muuten ei tuulessa juuri kuvia saanu otettua. Matka jatku Pirunportin ja Ukselmapään välistä rinnettä ja Pirunportin jälkeen menimme loppumatkan Muorrakkaan polkua pitkin ja hillittömän isoja mustikoita nautiskellen. Muorralla näytti hiljaselta, pari nuorta kilometrin nielijä poikaa oli pitäny siinä just tauon ja olivat vielä menossa etiäpäin, päivämatkaa kertys kuulemma maratonin verran. Ylitimme joen kämpän kohdalta kengät kaulassa roikkuen. Meijän jälkeen sinne tuli pariskunta jotka tuli joesta yli hieman alempaa pitkävartisilla kengillä loikkimalla. Teltta pystyyn tuulessa, nautiskelua hyvällä ruualla ja taas nautiskelemaan hyvistä unista.

Perjantai aamuna siirsimme tavarat Muorravaarakan kammiin ja edessä oli rinkaton päivä. Kun mieli teki saunaan, niin ei muuta kun saunavehkeet Taimin reppuun ja nenät kohti Anterinmukkaa. Tiuhtelmakurun päälle päästyä Aaro jatko matkaa polkua pitkin, myö tehtiin pieni mutka Muorravaarakan Purnuvaaran rinteelle ja siellä Kirsti kuvas isolla kivellä Taimia ja Piparia. Niitä kuvia nähtyäni tajusin kuinka paljon Taimissa on Kapumaisuutta, mitä en oo sitä koskaan ennen huomannu. Palattuamme polulle nautiskelimme Kaarreojan viertä kulkien. Anteriin päästyämme oli Aaro jo saunonu ja päästiin suoraan löylyyn. Aurinko paahto saunan kuistin, koski kuohui vieressä ja saunassa oli ihanat löylyt. Uimaan, saunaan, uimaan, saunaan, sitä ois voinu jatkaa vaikka koko loppupäivän, mut pitihän meijän päästää muutkin vaeltajat saunaan ja palata takas Muorravaarakkaan. Saunareissulle tuli mittaa kaikkine mutkineen reilusti yli 20 km, mutta kyllä kannatti. Ilta ja yö kammissa oli mukava, tää pitää varata ehottomasti toistekin.

Lauantaina aurinko helli jo aamusta alkaen ja suuntasimme kohti Lumikurulle vievää polkua ja Lumipäätä. Nyt menimme kaikki joesta yli kammin kohdalta, mie kokeilin miten pääsen kengät jalassa ja pääsin ihan hyvin. Piti vaan käyvä Taimi hakemassa, se kun ei meinannu reppu selässä irti ollen uskaltaa tulla. Lumikurun polku oli viehättävä ja sää tosiaan mitä mainioin, tuulestakaan ei ollu enää tietoakaan. Nousimme Lumipäälle Lumikurun vierestä loivempaa rinnettä pitkin. Huipulla oli aivan mahtavat maisemat, Sokosti houkutteli luokseen, Luiro ja Pikku Luiro kimalsivat tyyninä, tuntui ettei matkaa malttaisi millään jatkaa. Kirsti kuvas riekkoja ja maisemia ja tanssi Aaron kanssa. Pitihän meijän lopulta jatkaa matkaakin, suuntasimme kohti Siliäselkää. Pian alkoi porojakin näkyä ja koirat oli aika innoissaan. Juomapullot alko jo tyhjenemään ja vettä näky vaan alhaalla joessa. Kun näin edessäni pienen lammen houkuttelevana Sarvijoen yläosassa, muuten kuivassa ojan uomassa, suuntasin oitis sinne. Lampi oli viehättävä taukopaikka, keiteltiin teetä ja kahvia ja nautiskeltiin oikein kunnolla. Vihdoin jatkoimme matkaa Vaulopään itärinteellä, hiekkaharjulla tuli pienen pieniä vesikuuroja ja sitten alko tapahtua: sateenkaaret alkovat tulla esiin ilta-auringossa. Yksi toisensa perään, välillä pareittain. Näky oli aivan mahtava ja Kirsti kuvasi minkä ehti. Ilta oli jo aika pitkälle kunnes maltoimme laskeutua alas Sarviojan kämpälle. Taas uimaan ja syömään, Sirpa kokkas meille porokeittoa, jota yritettiin syöttää muillekin vaeltajille, sitä tuli nimittäin aika iso annos!

Aamulla aurinko jatko meijän hellimistä ja suuntasimme kämpältä suoraan ylös polkua pitkin, joka veikin ylös asti. Aiemmin valitsemamma polut on loppuneet alkuunsa ja olemme saaneet rämpiä tunturikoivikossa, mutta nyt satuttiin selvästi oikealle polulle. Käytiin Kaarnepään huipulla ja jatkoimme kohti Kuotmuttipäätä eli samaa reittiä kuin tullessa. Maisema oli hieman ankeampi, koska parin päivän myrskytuuli oli repinyt vaivaiskoivuista kaikki lehet pois, pelkät paljaat rungot oli jäljellä. Pikkuhiljaa oli pakko kattoa haikeana selän taa jääviä tuntureita ja kauniita maisemia ja sanoa niille hyvästejä. Just kun oltiin tulossa Kuotmuttipään huipulle, kolme poroa juoksi läähättäen suoraan meitä kohti, siis aivan suoraan! Vasta kun Taimi haukahti, porot tajusivat että joku tulee vastaan ja tekivät pika käännöksen itään. Tuuli vei meijän hajut ja aurinko sokaisi sitä vasten juosseet porot, siksi ne eivät meitä huomanneet. Aloimme laskeutua viistosti kohti tuttua nuotiopaikkaa, jossa pidimme viimeisen tauon ennen Suomujoen ylitystä ja autolle paluuta. 

Saariselän keskustaan päästyämme menimme syömään sivistykseen kaikkine hikinemme ja siellä Aaro kerto suru-uutisen: tämä oli hänen viimenen rinkkavaellus tuntureille, polvet on alkaneet kipuilla niin, että rinkkaa ei enää oikein pysty kantamaan. Fiilis oli ankea, mutta samalla aloimme jo miettiä uutta kuskia Kirstille ja Sirpalle, jotta pääsisimme ensi syksynäkin reissuun. Mie päätin Taimin kanssa ajaa vielä samana iltana kotiin, vaikka muut jäi Kiilopäälle mökkiin saunomaan, mut oma sauna tuntu tosi houkuttelevalta. Matka meni muuten hyvin, mutta noin 20 kilsaa ennen Sodankylää pitkällä suoralla isoakin isompi, suuren suuret sarvet omaava hirvi meinas lopettaa matkan teon lyhyeen. Onneks sain jarrutettua ja onneks hirvi ei hijastanut vauhtiaan tienylityksessään. Kotiin päästyä taivas oli täynnä tähtiä ja iso kuun sirppi loikoili taivaanrannassa. Saunassa mietin jo miten saatas seuraavalle reissulle mahollisimman helposti toinen auto Aittajärvelle, jotta päästäs lähtemään Marivaarasta ja näin menemään Koilliskairan poikki etelästä pohjoseen ja voitas yöpyä Tahvontuvalla, Vongoivalla, Anterissa, Muorravaarakan kammissa jne..