Aurinko taas houkutteli meijät retkeilemään. Tällä kertaa pakattiin autoon ahkion ja muitten vermeitten lisäks mettäsukset ja ajaa huruuteltiin Pyhäjärven rantaan. Matkalla kuitenkin mieleen pätkähti, et eväsleivät ja makkarat jäi kotiin jääkaappiin. Onneks matkan varrelle sattu Peurakaltion latukahvila, josta käytiin ostamassa pari voileipää, ettei ihan pelkän suklaan voimalla tarvinnu hiihellä. Suklaat sentään muistettiin mukaan ottaa.

Poikki Pyhäjärven mentiin aikamoiseen vastatuuleen, sen minkä aurinko lämmitti, niin tuuli viilenti eli oli just sopiva keli. Tuvalle päästyä pidettiin pieni tuumaustauko tai mie pidin koirien kanssa, Iida jo nukkua tuhisi ahkiossa. Päädyttiin lähtemään metsäisen kannaksen läpi kohti etelää Pikku Molosjängälle. Sinne piti viedä latukartan mukaan harvemmin hoidettu latu, joka tarkotti kylläkin kelkan jälkeä. Ahkion vetäminen oli siinä yhtä tuskaa, heti jos koirat lopetti vetämisen, niin tuli pysähdys. Onneksi kelkan jälki teki omituisen käännöksen melkein takas lähtösuuntaan ja jatkettiin matkaa umpihangessa. Jängälle päästyä meno oli aivan mielettämön upeaa: aurinko paistoi, tuuli ujelsi jossain sivussa, koirat nautti menosta, ahkio tuli kevyesti perässä. Jängällä ois voinu hiihellä vaikka kuinka kauan, mut piti vähän ajatella eväiden syöntiäkin. Niinpä kaarrettiin pikkuhiljaa pohjoseen ja mentiin metsäinen loppumatka ladun vierustaa.

Tuvalle tultua Iidakin alko pikkuhiljaa heräilemään ja mentiin sisälle evään syöntiin, kun tuuli suoraan laavulle. Iida sai taas kerran reippaudestaan pikku retkeilijänä kehuja muilta evästelijöiltä. Ja koiriakin kehuttiin kovasti rauhallisuudesta (siis Taimiakin:) ja uhattiin jopa viedä koirat, kun ovat niin ihania.

Loppusuora Pyhäjärven poikki meni vauhdilla myötätuuleen ja koirien innostuessa oikein kunnolla vetohommiin. Tyytyväisinä päivän retkeen palattiin kaupan kautta kotia, jossa riitti taas turistia ihan kiitettävästi. Toivottavasti säätiedotuksen lupaama lumisade ja kelin lämpiäminen ei huononna ulkoilukelejä, jotta kaikk i sais nauttia yhtä hienoista retkistä kuin myö. Kuvia tästä retkestä löytyy http://picasaweb.google.com/karvapallonkennel/2832009Hiihtelemassa#.

Aurinko on koko viikon paistanu ja samanlaiset kelit näyttää jatkuvan alkavallakin viikolla. Eilen ja tänään pakkasin Iidan, ahkion, lumikengät, sauvat, eväät sekä Mökön ja Taimin autoon ja ajettiin kylille.

Lauantaina jätettiin auto Karilan Navettagallerian pihaan ja siitä riippusiltaa pitkin Äkäsjoen yli ja kohti Kukastunturia. Puurajalle asti mentiin vanhoja lumikekäpolkuja, koirilla oli helppoo ja miun kävely oli helppoo, mut ahkio oli kuin kivireki, kun ahkion kaatumistukien kanssa polun leveys ei riittäny. Välillä mentiin umpisessa, jossa ahkio kulki hyvin, mutta koirat ja mie raahauduttiin eteenpäin. Puurajalla siirryttiin sit ladun reunaan tai ei sitä nyt laduksi voinu kutsua, sen verran tuuli oli lunta kinostanu, et latua ei paljoa näkyny. Kukakselta laskeuduttiin sit Kotamajalle ansaittua taukoa pitämään. Takas käveltiin Kotamajan huoltoreittiä eli kelkan jälkeä. En ees laittanu lumikenkiä jalkaan, sen verran kova oli baana kävellä.

Tänään sit jätettiin auto Kesänkijärven parkkipaikalle ja lähdettiin siitä taasen lumikenkäpolkuja Kesänkitunturin sivustaa kohti Tahkokurun laavua. Taas ähelsin välillä umpisessa, mut parhaita etenemispaikkoja oli jo umpeen menneet lumikenkäpolut, jotka juuri ja juuri erotti edessään. Koirat ja ahkio ei uponneet ja itelläkin oli kova pohja alla. Laavulle päästyä ei kuitenkaan maltettu vielä taukoa pitää, kun Iidakin nukku vielä, vaan kiivettiin Kesängin huippujen välissä olevaan satulaan, johon Pirunkuru toiselta puolen päättyy. Tänään Pallaksen tunturit näky selvemmin kuin eilen, eikä muutenkaan maisemissa ollu valittamista. Ja vaikka ei oltu kaukana kylältä, niin tästä suunnasta ei kylää näy ollenkaan, joten ihan kuin ois ollu vähän kauempanakin sivistyksestä retkeilemässä Palailtiin takas laavulle sinne tänne kaarrellen pitkin tunturin rinnettä. Aurinko ihanasti lämmitti laavulla, joka oli hyvin tuulelta suojassa. Tunturissa tuuli puhalsi ihan yhtä kovasti kuin eilenkin. Paluumatka autolle menikin sit melkein kokonaan jänkiä pitkin tallustellessa, loppumatkasta vedin taas ahkiota alamäkeenkin, toisaalta valmis polku hyvin jarrutti ahkiota, niin ettei se koko ajan puskenu minnuu etiäpäin.

Arton pikkukamera on tehny katoamistempun ja isoa kameraa en viittiny mukana raahata, joten ainut kamera mikä oli matkassa oli kännykässä oleva. Kuvia tuli kyllä otettua, mutta pitää kattoo mitkä viittii näyttää julkisesti ja joku päivä lisätä kuvapuolelle.

Koirapuolen uutisia sen verran, että Aarrekin, joka on nykyään Gizmo, lähti uuteen kotiin Yli-Muonioon huskyn ja kahden kleinpitzin kaveriks. Kuviakin sain jo uudesta kodista tai lähinnä kavereista, mutta laittelen niitäkin näkyville kunhan ehdin.

Mökön pennuille kuuluu hyvää, pikaisesti kävin pari viikkoa sit Rovaniemellä Taigaa kattomassa ja olipa se komea! Aika riiviö hampaistaan, mutta muuten aivan ihana.

Luulin jo ettei Vilmalle enää juoksuja tule, kun se ei syksyllä ollu juoksussa, kun muut oli. No, nyt se sit pitikin taas oikein extrapitkän juoksun, pisti häntää sivuun naapurin Artulle yli kaks viikkoo ja ulisi lenkillä, kun haisteli Artun pissejä. Ja karkasi jopa pellolta irtiollessa Artun pihaan, kun luulin et nappipäivät ois ollu jo ohi. Nyt kun Vilman juoksu sit alkaa lopulta loppua, niin Taimi alotti taas omansa.

Vilma täytti tän kuun alussa 13 ja Taimi 3. Mökö täytti 4 helmikuun lopussa, myöhästyneet onnittelut kaikille Taimin ja Mökön sisaruksille!

Poropaimennuskisojakin käytiin pari viikkoa sit kattomassa. Omat koirat jätettiin Iidan kaa kotiin ja kirjaimellisesti keikuttiin aidalla perjantain ja lauantai. Kiva oli nähä tuttuja, niin vanhoja kuin uusiakin. Yötä oltiin Kienajanselällä hirvikämpällä, joka olikin mukava paikka keskellä ei mitään.

Sadun ja muidenkin uteliaiden pyynnöstä vihdoin ihan uunituoretta kuvaa Kumman Aarteesta (lisää kuvia tältä päivältä picasassa). Tai vielä kyllä menee monesti pöpöksi sanottua, kuten Iida on sanonut kaikkia pentuja.

Aarteen isän Veikon omistaja Reetta haluaisi kovasti Aarteen ottaa, mutta on lähdössä Huippuvuorille kesäksi huskyhommiin, eikä Aarteen sinne ottaminen onnistu iän takia. Joten vielä on Aarteen tulevaisuus mietinnässä. Ihanahan se on, selvästi lapinkoiramaista pyöreyttä on alkanut tulla päähän, turkki on tuuhea ja pehmeä, kuten Veikolla ja silmät pistävän siniset. Leikkisä on, mutta välillä hieman pidättyväinen, tykkää kovasti sylissä olla hellittävänä ja järsii luita kuin isompikin koira.

Luulin jo syksyllä kun muilla tytöillä oli juoksut ja Vilmalla ei, että Vilmalle ei enää juoksuja tulisikaan. Mutta naapurin Arttu terrieri alko olemaan lenkeillä Vilman hännän alla kuin liimattu ja niinhän se Vilma vielä juoksun alotti.  Vilma täyttää ensi viikolla 13.

Mökö täytti tällä viikolla 4 ja Kennelliitosta tuli Artolle omistajatodistus, joten Mökö on nyt sit ihan virallisesti Arton oma koira.

Jokohan netti toimis sen verran, että saisin tän päivällä jo kertaalleen kirjotetun ja monena päivänä mielessä olleet kuulumiset näkyville.. Hirmuinen tuuli, suorastaan myrsky lienee linjoja pätkinyt tänään ja jotain muuta hidastetta ollut jo pidempään yhteyksien kanssa. Muuten on kyllä etelän hiihtolomalaisilla ollut oikea talvi täällä. Kunnon pakkasia, auringon paistetta ja lumisadettakin on ollut tarjolla.

Mökön pennut ovat olleet uusissa kodeissa pian kaks viikkoa ja kaikki ovat hyvin kotiutuneet alusta lähtien ja hurmanneet tietenkin omistajansa. Ja meillä on ollut ihanan rauhallista riehujengin lähdön jälkeen. Hyvillä mielin luovutettiin kaikki pennut uusiin koteihin, sen verran vilkas sakki oli, varsinkin kun viimeisiksi päiviksi pakkaset kiristyivät niin, että pennut olivat pikaisia pissa ja kakka ulkona käyntejä lukuunottamatta sisällä. Mökö ei reagoinut pentujen lähtöön milläänlailla, oli ennemminkin helpottunut. Sen sijaan Taimille pentujen lähtö oli kova paikka, vaikkei se edes ollut kovin paljoa niiden kanssa tekemisissä.

Monesti vaihtuvien ajatusten jälkeen sijoitimme Tulen Tuijottajan eli kutsumanimeltään Taigan Rovaniemelle. Kaikki pennut olivat reippaita ja melkolailla samanlaisia, mutta Taigassa oli sitä jotain, joka sai aikaiseksi päätöksen sijoittamisesta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, teetän sillä vielä tulevaisuudessa pennut jatkamaan Kumman isän Jerin sukua. Jerillähän ei muita pentuja ole kuin Kumma ja Hämy, joten senkin takia päädyimme Taigan sijoittamiseen. Ja eihän sitä tiedä vaikka useampikin näistä pennuista jatkaa perimää uusien omistajiensa luona.

Parin viikon päästä pitäisi Iidan kanssa keikkua aidalla Pellossa poropaimennuskisoissa taitavia koiria kattomassa ja ystäviä tapaamassa. Toivotaan että aurinko meitä hellisi siellä, eikä pakkanenkaan äityisi pahimmilleen.

 

Tänään keli lauhtui niin, että kannoin pennut aamupäivällä vähäksi aikaa pihalle ja siitäkös riemua riitti.

Ei paljoa epäröintiä kylmästä maasta, vaan lumi pöllyten pennut juoksivat ja Mökökin innostui oikein kunnolla niiden kanssa peuhaamaan. Pennut työnsivät kuonot lumeen ja maistelivat sitä, nostivat tassut penkan päälle ja nauttivat ihanan puhtaasta uudesta lumesta.

Iltapäivällä koittikin ensimmäinen autoreissu, kun matkasimme eläinlääkärille sirutukseen. Mökö lähti mukaan, niin ihmeissään se oli kun pakkasin pentuja matkaan. Koko matkalla takaa ei kuulunut mitään vikinöitä, vaikka näkikin että ressiä hieman pukkasi uuteen asiaan tutustuminen.

Vuoron perään pennut olivat nätisti tutkittavina ja saivat omat sirunsa niskaan melkein ääntä päästämättä. Kotimatka sujui yhtä rauhallisesti, mutta heti kun huomasivat, että ollaan tutussa ympäristössä, niin leikit alkovat.

Nykyinen sirutus ja rekisteröinti systeemi on kyllä helppoa, ei mitään ylimääräisiä lippujen ja lappujen täyttöjä, vaan kaikki tiedot yhdessä pentue ilmoituksessa ja rekisteröinti maksujakaan ei enää tarttee miettiä eri luokittain.

Kumman pikkuinen kasvaa kohisten, painoa on jo yli kilo ja silmät alkaa aukeamaan. Kummakin pikkuhiljaa malttaa jättää silmäteränsä ja viettää välillä aikaa pentulaatikon ulkopuolella. Sulassa sovussa ne Mökön kanssa hoitavat isompia pentuja, jotka ihmeissään haistelevat Kummaa, mutta eivät yritäkään mennä sitä imemään.

Kuvia on otettu aika reilusti, vielä kun joku päivä ehtisi ne tuonne kuvapuolelle laittamaan..

Tiistai iltana jäi avantouintikin väliin, kun Kumma järjesti meille vähän säpinää. Tulin töistä ja Kumma ravasi mökkiä ees taas, läähätti ja teki pesää. Oli tehnyt sitä jo muutaman tunnin, Arto oli vapaalla ja oli nähnyt show:n siitä asti kun tuli kylältä kotia.

Reilu pari kuukautta sitten meillä kävi kylässä Reetta ja Veikko husky. Luulin Kumman juoksun jo ohimenneen, koska se murisi Veikolle ja muutenkin käyttäytyi kuin juoksu olisi jo mennyt ohi. Ja Reetta sano, et ei Veikko ole koskaan ollu nartuista kiinnostunut. Koirat olivat siis tarhassa, eikä sieltä mitään ääniä kuulunut. Ilmeisesti siellä oltiin ihan vähän vaan puuhasteltu ja ihan hipihiljaa, koska Kumma sitten tiistai iltasella 20.30 pyöräytti mielenkiintoisen värisen uros pennun.

Huomasin kyllä reilu pari viikkoa sitten, että Kummalta tihkuu vähän maitoa, mutta ajattelin et se johtuu valeraskaudesta, jonka Mökön pennut on aiheuttaneet. Vilmahan on aina tihkunut maitoa valeraskaana, vaikkei pentuja meillä ole ollutkaan. Tunnustelin myös Kumman mahaa, enkä havainnut siellä mitään, eikä minkäänlaisia liikkeitäkään tuntunut.

Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että joku irtokoira olis käyny häkin läpi hommailemassa. Mutta aika näyttää minkä näköinen tästä ylläri pennusta tulee. Ja ehkä sen olikin tarkoitus syntyä, kun Mökö menetti yhden omistaan.

Toista kymmentä vuotta meillä on ollu narttuja ja uros, eikä vahinkoja ole koskaan sattunu ja nyt kun ei Kapua enää ole, niin johan napsahtaa. Kapusta oli kyllä tosi helppo lukea koska tytöillä on juoksut alkamassa, sen jälkeen se rauhottui ja innostui uudelleen vasta kun nappipäivät koittivat, jolloin se oli helppo pitää tytöistä erillään. Ehkäpä pitäs hommata uros, niin pysyis tarkemmin kärryillä juoksuista ;)

No, mutta nyt meillä on sit pentuja kahdessa tasossa, Mökön pennut isossa pentulaatikossa ylätasolla keittiön puolella ja Kumma pienokaisensa kanssa olohuoneessa alatasolla. Taas on ollu useampi päivä 30-35 pakkasta ja Vilma on Taimin kanssa majaillut saunamökissä, kun ei enää oikein voi tästä asuinmökistä rajata niille tilaa ja emot ovat paljon rauhallisempia, kun ei pennuttomat häärää pentulaatikkojen lähettyvillä.

Mökön pennut alkaa olla aika vilkkaita ja painimista riittää. Iida on ollu pentulaatikossa mukana ja sillä on vähintään yhtä hauskaa kuin pennuilla, kun pennut pureksii ja nuolee. Iida leikittää niitä leluilla, silittelee, halailee ja välillä antaa pusuja kirsuille, jolloin pennut innostuu Iidan nenää nuolemaan. En olis ikinä uskonu, että noin pieni voi noin rauhallisesti ja varmoin ottein olla pentujen kanssa, taitaa Iidasta tulla koiratyttö:)

 

Picasaan http://picasaweb.google.com/karvapallonkennel/PennutLHikuvissa# on lisätty lähikuvat pennuista ja nimet. Kuvat ei ole mitenkään hirmuisen näyttäviä, työkiireet painaa päälle molemmilla ja vähäinen kotona olo aika menee koirien ja Iidan kanssa lentämällä. Lenkillä käynnitkin on jääneet hieman vähemmälle, siihen on kiireiden lisäksi vaikuttanut jo neljä päivää jatkuneet -30 pakkaset. Toivotaan että huomenna hieman lauhtuu, jotta pääsis pihalle vähän vähemmällä pukemisella.
Pentujen nimiä on tullu mietittyä vaikka millä teemalla, mutta kun isä Tsau on Tulisiipi ja Mökö Hämärän Yllätys, niin aika luonnollisesti tuli päädyttyä näihin nimiin.
Kipinän Iskijä on parkki tyttö, jolla ei ole takakannuksia ollenkaan, ainoana koko pentueesta. Sen tassut on alkaneet pikkuhiljaa vaalenemaan, muuten se on aivan yksivärinen.
Liekin Lumoaja on musta tyttö, jolla on takakannukset. Sen tassujen kärjissä on hieman valkeaa, rinta on valkea ja mahassa on kaksi pientä valkoista täplää. Leuassa on vaalean ruskeaa karvaa ja myös silmien ympärille on alkanut ilmestyä hieman vaaleita karvoja, saa nähdä tuleeko sille silmälasitkin.
Roihun Polttaja on parkki poika, jolla on takakannukset tuplana molemmissa tassuissa. Väritys on tasaisen ruskea, missään ei näy ainakaan vielä vaaleita karvoja.
Loimun Vartija on musta tyttö, jolla on takakannukset. Sillä on vähän valkeaa rinnassa ja pikkuisen vaaleaa leuassa.
Tulen Tuijottaja on parkki tyttö, jolla on takakannukset, toisessa tassussa tuplana. Hännän päässä ja tassujen kärjissä on valkeaa, rinnassa on kaksi pientä valkeaa laikkua.
Tällä hetkellä Roihun Polttaja on varattu, samoin kaksi tyttöä, lähipäivinä selviää mitkä niistä.

Saimme tiernapojat kyläämme joulun alla, kiitoksia heille vierailusta.
Pennut vain kasvaa kovasti ja Mökö jaksaa hoitaa heitä hyvin.
Joulukorttien lähettämisen suhteen olemma olleet hiukan laiskoja, mutta luotamme tällä kertaa sähköisiin viestimiin. Tervetuloa käymään pentuja katsomassa...

Mukavata joulun aikaa kaikille ystäville ja haukkulan sivuille eksyville!

Ensimmäisenä syntyneen pienen piparityttösen ensi hetket syntymän jälkeen olivat kriittiset pienen koon ja melko pitkän synnyttämisen takia, mutta pentu virkistyi kuitenkin Mökön nuollessa ja miun hieroessa sitä. Se alko imeä maitoa itse, kun muita pentuja syntyi ja ne näyttivät mallia.


Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä valoisalta.

Pikkuhiljaa elämänlanka alko oheta ohenemistaan, katketen lopullisesti tänä iltana. Mökö hoiti pentua viimeiseen asti kuten muitakin ja oli ihmeissään, kun nostin elottoman pennun pois pentulaatikosta. Suru on suuri, mutta nyt pienen piparityttösen on hyvä olla Kapu paapan vieressä pilven reunalla.
Muut piparipentuset voivat hyvin ja kasvavat kovaa vauhtia.

Mökö alkoi toissa iltana piipitellä ja liikuskella levottomasti paikasta toiseen. Eilen illalla levottomuus vaan lisääntyi ja pentulaatikossa alkoi myllääminen.
Puoli kahdeltatoista alkoi supistella tihentyen niin, että ensimmäinen pikkuinen hieman vaalea piparityttö syntyi yhden jälkeen. Seuraava piparityttö olikin jo vähän tummempi, olihan se uunissa hieman kauemmin. Sitten tulikin jo mustaksi palanut piparityttö, mutta uunin hieman jäähdyttyä saatiin ulos sievästi paistunut piparipoika. Tämän jälkeen Mökö päätti levätä, mutta uuni jäi aika kuumalle, koska seuraava piparipoika oli ihan mustaksi palanut. Mutta viimeinen piparityttö olikin taas kauniin ruskea saaden hännän päähän ja tassun kärkiin valkoista koristetta.


Toinen mustaksi palanut pipari on hieman piiloutunut, mutta tässä ne kaikki nyt ovat.
Lisää kuvia http://picasaweb.google.com/karvapallonkennel

Nyt myö kuunnellaan rauhoittavaa tuhinaa, ihastellaan Mökön ja Tsaun onnistunutta piparinpaistoa ja toivotetaan kaikille
PIPARIN TUOKSUISTA JOULUN AIKAA!!